Muista turvallisuus grillatessa
01.08.2022
Suomessa on havahduttu grillipaloihin. Kevään ja kesän aikana on useita tapauksia, jotka vaikuttavat rasvapaloilta. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes muistuttaa grillien huoltamisen tärkeydestä. Rasvapalot voi välttää huoltamalla grillin käyttöohjeiden mukaan ja puhdistamalla sen jokaisen käyttökerran jälkeen.
Viranomaisten tietoon on tullut kevään ja kesän aikana poikkeuksellisen monta grillipalotapausta, jotka alustavien selvitysten perusteella vaikuttavat rasvapaloilta. Näissä tapauksissa grillin asiallinen huolto ja puhdistus on todennäköisesti jäänyt tekemättä. Jos grilliin jätetään rasvaa grillauksen jälkeen, syttyy rasva herkästi seuraavan grillauskerran yhteydessä. Grillin pohjalla syttyvä rasva aiheuttaa aina vakavan vaaratilanteen.
Kun grilliä käytetään parvekkeella ja terassilla, on aina riski myös kiinteistöpalon syttymiseen. Kannattaa olla erityisen varovainen, kun grillataan lähellä helposti syttyviä pintoja. Grilliä on turvallisinta käyttää palamattomalla alustalla.
Näin vältät rasvapalon
– Grillin rasvapalo alkaa grillin pohjalle tippuneesta rasvasta ja ruoantähteistä. Rasvapalot voidaan välttää, jos grilli huolletaan käyttöohjeiden mukaisesti ja puhdistetaan huolellisesti jokaisen käyttökerran jälkeen, kertoo Tukesin tarkastaja Jere Heikkinen.
– Rasvapalot ovat erityisesti kaasugrillauksen ongelma, sillä kaasugrilleissä rasva ja ruoantähteet kerääntyvät grillin pohjalle. Hiiligrillauksessa tippuva rasva ja ruoantähteet eivät samalla tavalla keräänny grilliin, vaan ne palavat pois hehkuvien hiilien päällä tai päätyvät jätteeksi käytettyjen hiilien mukana. Hiiligrillissäkin rasvapalo voi syttyä grilliritilälle kertyneestä rasvasta, Heikkinen jatkaa.
Puhdista myös sähkögrilli
Vaikka sähkögrilli on turvallisin vaihtoehto parvekkeille ja terasseille, myös se pitää puhdistaa ja poistaa laitteen rasvakaukaloon valunut rasva jokaisen käyttökerran jälkeen.
Sähkögrillissäkin vastus kuumenee tulikuumaksi ja riski puhdistamattoman grillin syttymiseen on kuitenkin olemassa.
Ennen kaasugrillin käyttöönottoa tarkista polttimien puhtaus, liitosten tiiviys sekä letkun kunto. Polttimen kanavissa saattaa olla karstaa tai vaikkapa hyönteisiä, jos grilliä ei ole käytetty pitkään aikaan. Kaasuletku saattaa hapertua auringonvalossa ja siihen voi tulla pieniä halkeamia. Letkun kunnon voit tarkistaa taivuttamalla sitä mutkalle. Jos letkussa näkyy hiusmurtumia, se on syytä vaihtaa uuteen. Letkun liitoskohdat pullon ja grillin välillä ovat kriittisiä kohtia. Niiden tiiviys on hyvä varmistaa ennen grillin käyttöä sekä pullon vaihdon yhteydessä. Liitosten tiiviyden voit tarkistaa sivelemällä pensselillä saippuavettä liitoskohtiin. Jos syntyy kuplia, niin liitokset vuotavat. Tällöin kiristä liitokset ja tee tarkistus uudelleen.
Grillit kannattaa puhdistaa rasvasta ja ruoantähteistä jokaisen käyttökerran jälkeen. Grilliä käyttäessä puhtaus on hyvä tarkistaa aina ennen sytytystä. Jos grillissä on likaa pohjalla, polttimissa tai grillaustasolla, älä sytytä grilliä.
Puhdistamattoman grillin rasva voi roihahtaa palaamaan ja aiheuttaa pahimmillaan kiinteistöpalon. Rasvapaloa ei saa sammuttaa vedellä, vaan sammutus tehdään tukahduttamalla.
Älä sammuta rasvapaloa vedellä!
Rasvapaloa ei saa ikinä sammuttaa vedellä. Jos palavaan rasvaan heittää vettä, leviää palo räjähdyksenomaisesti, koska rasvaan sekoittuva vesi höyrystyy ja nostaa mukanaan palavan rasvan.
Rasvapalot pitää aina sammuttaa tukahduttamalla. Palon syttyessä kannattaa kaasugrillin kaasupullo sulkea ja siirtää kauemmaksi, jos se on turvallisesti mahdollista. Sähkögrillissä on hyvä irrottaa sähköjohto pistorasiasta.
Jos palo leviää nopeasti eikä kaasupulloa voida turvallisesti siirtää kauemmaksi, poistu turvallisen etäisyyden päähän, varoita kaikkia välittömässä vaarassa olevia ja soita hätänumeroon 112. Tee hätäilmoitus vasta kun olet itse turvallisessa paikassa.
Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuvat: Rodeo
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona
Kestävämpi joulu
Joulu on monelle yltäkylläisyyden, yhdessäolon ja muistamisen juhlaa. Joulunakin on hyvä muistaa ekologisuus sekä kestävyys ja panostaa aineettomiin lahjoihin, välttää turhaa joulukrääsää ja käyttää energiaa järkevästi.
#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona
Joulunaika aiheuttaa monelle piikin sähkönkäyttöön
Joulun valot, perinteisten ruokien valmistaminen ja muut jouluperinteet kuten joulusauna saavat monessa kodissa aikaan piikin sähkön kulutuksessa. Suunnittelemalla ja keskittämällä saa jo säästöjä aikaan.