Eroon turpeesta lämpökattilan laajennuksella
13.09.2024
Kuopion Energian tavoitteena on luopua turpeenkäytöstä energiantuotannossa ja olla hiilineutraali toimija vuoteen 2030 mennessä. Tänä kesänä tehtävä suuri investointi on avainasemassa tavoitteen saavuttamisessa. Haapaniemen voimalaitoksen suurempaa kattilaa laajennetaan niin, että siinä voidaan polttaa 100-prosenttisesti biopolttoainetta luotettavasti koko lämmityskauden.
Haapaniemen voimalaitoksella sijaitseva polttoainekattila on rakennettu vuonna 1982 turpeen polttoa varten. Sitä uudistettiin vuonna 2013, minkä jälkeen energiaa on voitu tuottaa sekä turpeella että biopolttoaineella, eli Kuopion Energian tapauksessa puumateriaalilla.
– Nyt tehtävällä uudistuksella haetaan sitä, että kattila kestäisi polttaa biopolttoainetta elinkaarensa loppuun saakka, eli vielä noin kymmenen vuotta, tiivistää Kuopion Energian tuotantojohtaja Peter Seppälä.
Biopolttoaine tuottaa enemmän savukaasuja, jotka kuluttavat kattilan pintoja. Puu on kosteampaa tai laadultaan epätasaisempaa kuin turve, jolloin kattila myös likaantuu biopolttoaineita poltettaessa.
Kattilan yläosaan tehtävillä muutostöillä savukaasuille tulee enemmän tilaa ja biopolttoaineesta aiheutuva lika voidaan ohjata paremmin ulos prosessista. Savukaasut puhdistetaan savukaasupesurissa, jossa savukaasut puhdistetaan käytännössä 100 prosenttisesti. Uudistuksilla säästetään kattilan pintoja sekä ehkäistään tukoksia, jotka voivat pahimmillaan pysäyttää lämmön- ja sähköntuotannon kyseisessä kattilassa päiviksi.
Kuopion Energian kunnossapitopäällikkö ja laajennusprojektin projektipäällikkö Sami Koponen on kuullut kollegoiltaan ympäri Suomen, että samankaltaisia tukkeutumiseen liittyviä ongelmia esiintyy monella energiantuottajalla.
– Meillä lämmityskauden lopussa kattila on saattanut olla jo melkoisen tukossa. Ilman laajennusta jouduttaisiin toteuttamaan kalliita tehdasseisokkeja huollon ja puhdistuksen vuoksi, hän toteaa.
Kattilan laajennus auttaa kohti hiilineutraaliutta
Tällä hetkellä Haapaniemellä vuodessa käytettävästä polttoaineesta 20–30 % on turvetta ja loput biopolttoainetta.
– Nyt biopolttoaineen osuus kasvaa 100 prosenttiin, Koponen sanoo.
Haapaniemen kahdesta kattilasta uudempi on otettu käyttöön vuonna 2011. Sillä energia voidaan nyt jo tuottaa pelkästään puumateriaalilla.
Laajennettava ”kakkoskattila” vastaa Haapaniemellä 70 % polttoaineen kulutuksesta. Tehossa mitattuna se tuottaa voimalaitoksen energiasta 60 %. Laajennus on siis merkittävä askel Kuopion Energialle kohti toimintavarmaa biopolttoaineen käyttöä, poispäin turpeen poltosta.
– Tämä on meille iso investointi, mutta se saadaan takaisin biopolttoaineen käytön luotettavuudessa ja siinä, että pääsemme turpeesta eroon, Seppälä toteaa.
Kattilan laajennus näkyykin asiakkaalle lämmön ja sähkön entistä parempana luotettavuutena lämmityskaudella. Varalla olevien öljykattiloiden tehoja ei tarvita, kun varsinaiset kattilat toimivat mahdollisimman luotettavasti. Koposen mukaan pääasia on kuitenkin tuottaa energiaa ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittaen.
– Haluamme olla hiilineutraali vuosikymmenen loppuun mennessä. Kun molemmilla kattiloilla voi polttaa biopolttoainetta, meillä on siihen mahdollisuus, Koponen lisää.
Muutostöissä kattilasta purettiin kokonainen seinä. Kuvassa projektissa kiinteästi mukana ollut kunnossapitopäällikkö Sami Koponen.
Mittava projekti valmistunee syyskuun lopussa
Kattilan laajennusprojektista tehtiin päätös viime vuoden alussa. Varsinainen laajennustyö on aloitettu toukokuun alkupuolella ja jatkuu syyskuulle. Kattilan kaupallinen käyttö on tarkoitus aloittaa koeajojakson jälkeen syyskuun lopussa.
– Asiakkaalle yhden kattilan seisominen ei näy, koska toinen kattila tuottaa lämpöä normaaliin tapaan, Seppälä vakuuttaa.
Koponen kertoo, että projekti on ollut mittava. Siihen on tarvittu 100–120 henkilön päivittäistä työpanosta.
– Tähän mennessä työ on sujunut hyvin sekä aikataulun että budjetin osalta. Myöskään tapaturmia tai muita vahinkoja ei ole sattunut, mikä on meille tärkeää, Koponen sanoo.
Hän kiittelee Kuopion Energian henkilöstöä projektiin sitoutumisesta sekä laitetoimittaja Sumitomoa hyvästä yhteistyöstä.
– Tämä on ollut hyvä projekti ja kaikki ovat tehneet parhaansa sen eteen, että saadaan mahdollisimman toimiva kattila aikaan, Koponen toteaa.
Teksti: Aino Soutsalmi
Kuvat: Jenna Naapanki
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona #lämpö
Varmista talotekniikan säädöt
Lämpimästä syksystä huolimatta ovat talvi ja pakkaskelit pian täällä. Kodin lämmitys vie ison osan käyttämästämme energiasta ja on merkittävä kuluerä jokaiselle. Nyt viimeistään on aika tarkastaa kodin, taloyhtiön ja toimitilojen taloteknis...
Energiajärjestelmässä merkittävä käänne
Vahvistettujen tilastojen mukaan viime vuosi merkitsi käännettä sähkön ja lämmöntuotannon suhteessa. Sähkön tuottaminen lämmöntuotannon yhteydessä (CHP) väheni viidenneksellä. Samalla polttoon perustumaton lämmöntuotanto, jossa hyödynnetään...
#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona
Asumisen energiankäytöstä löytyy säästökohteita
Asuminen vie energiaa. Kotitalouden hiilijalanjäljestä noin kolmannes tulee asumisen energiakulutuksesta. Energiansäästöllä vähennät asumisen ympäristövaikutuksia ja säästät. Samalla kannattaa panostaa myös uusien energiamuotojen hyödyntämi...