Mökki ympärivuotisessa käytössä

Mökki ympärivuotisessa käytössä

04.10.2020

Tänä syksynä mökkiä ei välttämättä laitetakaan talviteloille, vaan sitä pidetään ympärivuotisena asuntona. Kesäoleskeluun tarkoitetun mökin talvikäyttöön liittyy monia huomioitavia asioita, kuten esimerkiksi paloturvallisuus ja putkien sulanapito.

Jos mökkiä käytetään satunnaisesti talvisaikaan, kannattaa tyhjään mökkiin jättää vähintään 10 asteen peruslämpö päälle ja varmistaa, että vesijohto ei pääse jäätymään mistään kohtaa. Lattiarajassa ja nurkissa saattaa olla huomattavasti kylmempää kuin metrin korkeudella.

– Sen sijaan, että mökki valmisteltaisi talvea varten tyhjentämällä vesiputkia ja irrottamalla jääkaappien ja pakastinten töpselit seinästä, tuleekin huolehtia, että vesiputket eivät jäädy ja että sisälämpötila on kodinkoneille sopiva, tiivistää Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Petri Mero.

 

Muista palovaroitin

Palovaroitin on pakollinen turvalaite kaikissa rakennuksissa, joissa yövytään. Palovaroitin tulee määräysten mukaan olla jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohti ja vähintään yksi jokaisessa kerroksessa.

– Palovaroittimia ei kuitenkaan voi olla liikaa. Hyvä muistisääntö on, että jokaiseen makuuhuoneeseen, olohuoneeseen ja eteiseen kannattaa asentaa palovaroitin, Mero muistuttaa.

Palovaroittimen pariston kunto tarkistetaan käyttöohjeen mukaisesti, yleensä kerran kuussa testinappia painamalla. Lisäturvallisuutta mökille tuovat häkä- ja kaasuvaroitin sekä alkusammutusvälineet.

 

Huolehti nuohouksesta

Tulisijat ja hormit, joita käytetään säännöllisesti, pitää myös nuohota määrävälein. Lähes joka kymmenes vapaa-ajan asunnon tulipalo aiheutuu tulisijoista tai savuhormeista.

– Vakituiseen asumisen käytettävän rakennuksen tulisijat ja hormit tulee nuohota vuoden välein ja vapaa-ajan rakennusten kolmen vuoden välein. Mikäli mökillä asutaan nyt huomattavia aikoja ja tulisijaa käytetään paljon, voi olla järkevää huolehtia nuohouksesta kuten vakituiseen asumiseen käytettävässä asunnossa, Mero sanoo.

On rakennuksen omistajan tai haltijan vastuulla, että nuohous hoidetaan määräysten mukaisesti.


Varmista lämmitys

Sähkölämpö on vapaa-ajanasunnossakin varma ja turvallinen lämmitysmuoto. Sen rinnalla voi nautiskella takkatulesta ja sen tunnelmasta. Jos mökki on vanha eikä lämmittimiä ole käytetty pitkiin aikoihin, kannattaa tarkastaa niiden toiminta.

Myös sähkölämpöpuolelle on tullut uutta tekniikkaa ja sen myötä esimerkiksi tarkempia lämmönsäätömahdollisuuksia. Lämmitystä vähän päivittämällä saa aikaan säästöjä ja lämpötilojen paremman ohjattavuuden. Lämpöjä voidaan muutella jopa etänä.

Jos mökillä oleskellaan paljon, voi harkita myös ilmalämpöpumpun hankkimista, joka yhtenä sähkölämmityksen muotona täydentää hyvin perinteistä sähkölämmitystä. Samalla saa alennettua omia lämmityskuluja, kunhan opettelee sovittaman nämä eri lämmitysmuodot oikein yhteen ja varmistaa esimerkiksi, ettei ilmalämpöpumppu ala jäähdyttämään, jos nostaa lämpöä puita polttamalla.

Tutustu myös erilaisiin sulanapitoratkaisuihin, jos vesijohdot ja viemärit on asennettu niin, että niissä on jäätymisriski. Jos talossa on tiloja, joihin lämpö ei aivan varmasti leviä, varmista tällaiset tilat esimerkiksi pakkasvahdilla.

 

Talvimökkeilijän muistilista

•    Pidä lämpötila ainakin 10 asteessa. Varmista etteivät vesiputket pääse jäätymään
•    Tarkista, että palovaroittimia on riittävästi ja että ne toimivat
•    Huolehdi tulisijojen ja hormien nuohouksesta
•    Jos mökin varustelutaso nousee talvikäytön myötä, muista tarkistaa vakuutusturva
•    Tarkasta lämmityksen toimivuus ja hanki uutta tekniikkaa, joka säästää lämmityskuluissa
•    Putket voi suojata kriittisissä kohdissa sulanapitolämmityksellä ja kriittiset tilat pakkasvahdilla

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona #lämpö  

Varmista talotekniikan säädöt

Lämpimästä syksystä huolimatta ovat talvi ja pakkaskelit pian täällä. Kodin lämmitys vie ison osan käyttämästämme energiasta ja on merkittävä kuluerä jokaiselle. Nyt viimeistään on aika tarkastaa kodin, taloyhtiön ja toimitilojen taloteknis...

#lämpö #sähkö  

Energiajärjestelmässä merkittävä käänne

Vahvistettujen tilastojen mukaan viime vuosi merkitsi käännettä sähkön ja lämmöntuotannon suhteessa. Sähkön tuottaminen lämmöntuotannon yhteydessä (CHP) väheni viidenneksellä. Samalla polttoon perustumaton lämmöntuotanto, jossa hyödynnetään...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Asumisen energiankäytöstä löytyy säästökohteita

Asuminen vie energiaa. Kotitalouden hiilijalanjäljestä noin kolmannes tulee asumisen energiakulutuksesta. Energiansäästöllä vähennät asumisen ympäristövaikutuksia ja säästät. Samalla kannattaa panostaa myös uusien energiamuotojen hyödyntämi...

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #energiansäästö #energiatehokkuus #energiavinkki #hyvinvointi #ilmastointi #kaukolämpö #kesämökki #kolumni #kotona #kuopionenergia #lämmitys #lämpö #piha #puutarha #resepti #sentuntee #sähkö #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpula #turvallisuus #työ #vapaalla #verkkopalvelu