Autokauppa laahaa, mutta sähköiset pitävät pintansa

Autokauppa laahaa, mutta sähköiset pitävät pintansa

11.09.2024

Suomessa on tänä vuonna elokuun loppuun mennessä rekisteröity vajaa 75 000 uutta tai käytettynä maahantuotua henkilöautoa. Uusia henkilöautoista oli runsaat 50 000 kappaletta. Traficomin tilastoista selviää, että suurimmassa osassa rekisteröidyistä autoista oli vähintään osittain sähköinen voimalinja joko täyssähköisenä tai erilaisina hybridiversioina.

Autokauppa on käynyt meillä ja muualla Euroopassa kuluvana vuonna melko verkkaisesti. Alkuvuona on rekisteröity runsaat 50 000 uutta henkilöautoa, joka on noin 17 prosenttia viime vuotta vähemmän. Traficomin tilastoista käy ilmi, että runsas 32 prosenttia myydyistä autoista on ollut itse lataavia bensiinihybridejä. 

Toisena uusien autojen tilastoissa ovat täyssähköautot noin 27 prosentin osuudella ja niiden perässä ladattavat hybridit 20 prosentin osuudella. Pelkällä bensiinivoimalinjalla varustettuja autoja on kokonaismäärästä noin 15 prosenttia ja pelkällä dieselmoottorilla varustettujen autojen osuus oli noin viisi prosenttia. Muilla voimalinjoilla varustettuja, lähinnä kaasulla toimivia autoja oli noin prosentti ja vetyhenkilöautoja ei rekisteröity yhtään kappaletta.  

Täyssähköautojen osuus on jonkin verran laskenut viime vuodesta, mutta edelleen niiden osuus autokannasta kasvaa kuukausittain.

 

Käytettyinä maahantuodut

Autoliikkeissä myytiin alkuvuoden aikana käytettyjä autoja noin kuusi prosenttia. Rekisteriin käytettyinä Suomeen tuotuja autoja päätyi alkuvuonna vajaat 25 000 kpl. Traficomin ylläpitämä rekisteröityjen autojen voimalinjatilasto ulottuu vasta heinäkuun loppuun. Käytettyjen autojen tilastointi eroaa uusien autojen tilastoinnista siinä, että kaikki hybridit tilastoidaan samaan kategoriaan ilman, että itselataavia tai ladattavia hybridejä eroteltaisiin.

Tilastollisten erojen takia hybridiautot, sekä itselataavat että lataavat, olivat tammi-heinäkuussa suurin ryhmä käytettyinä maahantuoduista noin 50 prosentin osuudella. Seuraavaksi eniten käytettyinä maahantuoduista autoista olivat täyssähköautot 24 prosentin osuudella. Pelkällä bensiinimoottorilla varustettuja autoja rekisteröidyistä oli 16 prosenttia ja dieselmoottorisia kahdeksan prosenttia. Ryhmään muut jäi kaksi prosenttia rekisteröidyistä autoista. Ryhmän muut autot olivat lähinnä erilaisia kaasuversiota. Vetykäyttöisiä ei käytetyissäkään ollut yhtään kappaletta.

Kuten tilastoista näkee, ovat erilaiset sähköiset versiot rekisteröitäessä ylivoimaisesti suosituimpia, hankitaan auto sitten uutena tai käytettynä maahantuotuna.

 


Teksti ja kuva: Ari J. Vesa

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#kotona #resepti #vapaalla  

Nyt on höyryävien glögien aika

Nyt on kuumien, hurmaavien ja höyryävien glögien aika. Itse valmistettuna glögin voi maustaa rohkeasti. Glögi maistuu myös kylmänä ja sopii esimerkiksi loistavasti jälkiruokiin.

#sähköauto #sähköinen liikenne  

Myös raskas liikenne sähköistyy

Samalla kun sähköautojen osuus on kivunnut noin 10 prosenttiin autokannasta, on myös raskas liikenne sähköistymässä. Sähköbussit, sähköpakettiautot, sähkökuorma-autot ja sähkörekat ovat jo osa suomalaista henkilö- ja tavaraliikennettä.

#sähköauto #sähköinen liikenne  

Autokauppa laahaa, mutta sähköiset pitävät pintansa

Suomessa on tänä vuonna elokuun loppuun mennessä rekisteröity vajaa 75 000 uutta tai käytettynä maahantuotua henkilöautoa. Uusia henkilöautoista oli runsaat 50 000 kappaletta. Traficomin tilastoista selviää, että suurimmassa osassa rekister...

Katso myös nämä aihepiirit!

#sähköauto #sähköinen liikenne #vapaalla #turvallisuus #laiteuutuudet #moottorilämmitys #sähköpyörä #tulevaisuus #energiavinkki #ympäristö #sähköpotkulauta #kotona #sähköuto #hyvinvointi #resepti #sähkölentokone #viihde-elektroniikka #energiansäästö #energiatehokkuus #ilmastonmuutos #aurinkopaneeli