Nyt on höyryävien glögien aika

Nyt on höyryävien glögien aika

19.11.2024

Nyt on kuumien, hurmaavien ja höyryävien glögien aika. Itse valmistettuna glögin voi maustaa rohkeasti. Glögi maistuu myös kylmänä ja sopii esimerkiksi loistavasti jälkiruokiin.

Aromikkaista glögeistä löytyy yleensä perinteisiä joulunajan mausteita, kuten kanelia, inkivääriä, kardemummaa, pomeranssinkuorta ja neilikkaa. Uusia makuelämyksiäkin on mukava kokeilla ja glögiä on helppo muunnella.

Viime vuosina myös mustikka ja vadelma ovat tulleet suosituiksi glögipohjiksi itse tehdyissä glögeissä. Uusimpia glögien makuja edustavat manteli, suklaa ja pähkinä.

Joissakin resepteissä on jopa lakritsiuutetta mukana. Jos omaa glögisekoitustaan tarjoilee vieraille, on kuitenkin hyvä kartoittaa ennen tarjoilua mahdolliset allergiat.

 

Viinimarjamehu pitää pintansa

Viinimarjamehu on yleisin glögin pohja, mutta valmiit mehutiivisteet ovat myös varsin käteviä ja esimerkiksi vähäsokerisen glögin voi valmistaa itse kätevästi.

Ja totta kai glögiin kuuluu perinteisesti mantelilastuja ja rusinoita, mutta sangriatyyppiseen glögiin voi laittaa kuivattuja hedelmiä tai erilaisia pähkinöitä tai viikunoita.

Glögien makutrendeistä voi ammentaa ideoita esimerkiksi Alkon sivustoilta. Aprikoosinen, tervainen, savuinen – siinä esimerkiksi joitakin uusimman Blossa 2024 -glögin makuvivahteita.

Kylmästä glögistä saa näyttävän laittamalla lasiin jäitä, rosmariinin oksan ja jäisiä karpaloita tai mustikoita. Myös appelsiinin renkaat sopivat koristeeksi.

Perinteiseen glögiin saa myös vaihtelua, kun laittaa kattilaan glögin sekaan rosmariinin oksia, pienen ripauksen chiliä tai tähtianista. Uusia makuja on kuitenkin hyvä kokeilla ensin vähäisempään glögimäärään.

Aromikas fariini- tai muscovadosokeri sopii myös glögiin. Vaahterasiirappi, hunaja ja makusiirapitkin ovat kokeilemisen arvoisia.

 

Glögi on monikäyttöinen

Jäätelöt, juustokakut ja pannacotat ovat raikkaita joulunajan jälkiruokia. Ja totta kai herkulliset luumutortut ja piparit. Glögijäädyke on raikas ja hyvä vaihtoehto. Glögiä voi käyttää myös kastikkeen maustajana esimerkiksi riistaruoassa ja silli- ja silakkaruokien etikkaisissa mausteliemissä.

Glögimausteista voi tehdä myös lahjaksi sievän pussukan, jolla saa ihania ja luonnollisia aromeja. Pussukka ei saa olla liian tiivis, jotta tuoksu pääsee läpi kankaan.

 

Glögi kiehahtaa nopeasti

Jos glögiä valmistetaan terästettynä alkoholilla, niin se alkaa haihtua glögin lämmetessä 80 asteeseen jo ennen kiehumista. Alkoholin haihtuminen ei ole kuitenkaan mikään taikatemppu. Alkoholin häviämiseen menee aikaa noin 10–15 minuuttia. Glögin voi terästää puna- tai valkoviinin lisäksi konjakilla, brandylla tai portviinillä. 

Glögi on valmista, kun siitä nousee höyryä ja pinta väreilee. Kerta-annoksen voi lämmittää hyvin mikrossakin. Lämmitystehon kannattaa olla mieto, että tulikuuma glögi ei polta suuta. Glögiä säilytettäessä, huomioi glögin sälytysajat.

 

Glögi muuli (alkoholiton)

Alkoholiton glögimuuli on loppuvuoden juhlien raikas alkujuoma. Tämä mocktail saa pirteyttä inkivääristä ja limestä. Glögimuuli-nimi tulee juoman innoittajana toimineesta klassikkodrinkistä, Moscow mulesta.

Yhdistä glögi, vichy ja limemehu. Jaa jääpalat ja juoma laseihin. Koristele tuoreella mintulla ja limellä.

6 annosta

6 dl Valio vaalea Hehku juomaa
1 tlk (3,33 dl) kivennäisvettä Vichy Original Double Salted
2 limen mehu
jääpaloja
tuoretta minttua
lime

 

Glögi tonic (alkoholiton)

Raikas jouluinen mocktail pikkujouluihin tai juhlakauden alkumaljaksi. Juoma on tehty vaaleaan Hehku-juomaan, jossa maistuu ihanasti omena, inkivääri ja rosmariini.

2 annosta

jääpaloja
3 dl Valio vaalea Hehku-juomaa
2 dl Tonic-vettä
1 omena viipaleina
2 vartta tuoretta rosmariinia

Laita laseihin jääpaloja. Jaa kylmä glögi laseihin. Lisää tonic-vesi. Koristele juomat omenaviipaleilla ja rosmariinin oksilla.

Reseptit: Valio

 

Jo 1600-luvulla nautittiin tiettävästi Euroopassa kuumaa viiniä. Glögi saapui 1900-luvun alussa Ruotsista Suomeen. Varsinaiseksi koko kansan juomaksi glögi tuli Suomessa vasta 1960-luvulla. Lähde: Wikipedia

Kokeilemisen arvoisia: Glögi-kermapannacotta. Glögiluumut ovat helppo ja jouluinen jälkiruoka ja maistuvat yhdessä rahkavaahdon kanssa. Glögijuustokakut laseissa sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Lasiin koottu juustokakku on nopeasti valmistettava herkku.

 

Teksti: Liisa Kortelainen
Kuvat: Rodeo ja Valio

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#sähköauto #sähköinen liikenne  

Myös raskas liikenne sähköistyy

Samalla kun sähköautojen osuus on kivunnut noin 10 prosenttiin autokannasta, on myös raskas liikenne sähköistymässä. Sähköbussit, sähköpakettiautot, sähkökuorma-autot ja sähkörekat ovat jo osa suomalaista henkilö- ja tavaraliikennettä.

#sähköauto #sähköinen liikenne  

Autokauppa laahaa, mutta sähköiset pitävät pintansa

Suomessa on tänä vuonna elokuun loppuun mennessä rekisteröity vajaa 75 000 uutta tai käytettynä maahantuotua henkilöautoa. Uusia henkilöautoista oli runsaat 50 000 kappaletta. Traficomin tilastoista selviää, että suurimmassa osassa rekister...

#sähköinen liikenne #sähköuto  

Onhan kiinteistössä lain mukainen sähköauton latauspiste? Valvonta alkaa vuodenvaihteessa!

Muussa kuin asuinkäytössä olevaan kiinteistöön, jossa on yli 20 pysäköintipaikkaa, on asennettava sähköauton latauspiste vuoden loppuun mennessä. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ilmoittaa aloittavansa latauspistevalvonnan heti vuoden...

Katso myös nämä aihepiirit!

#sähköauto #sähköinen liikenne #vapaalla #turvallisuus #laiteuutuudet #moottorilämmitys #sähköpyörä #tulevaisuus #energiavinkki #ympäristö #sähköpotkulauta #kotona #sähköuto #hyvinvointi #resepti #sähkölentokone #viihde-elektroniikka #energiansäästö #energiatehokkuus #ilmastonmuutos #aurinkopaneeli