Kaukolämpö Aasta Ööhön
06.05.2024
Kaukolämpö on Suomen kaupunkien yleisin lämmitysmuoto, mutta mitä kaikkea se oikein pitää sisällään? Lähdetään yhdessä tutkimusmatkalle.
A – Aina muodissa. Energiateollisuuden teettämästä energia-asennetutkimuksesta selviää, että maalämmön suosio on edelleen korkealla, mutta laskussa edellisiin vuosiin verrattuna. Samaan aikaan uusiutuvilla polttoaineilla tuotetun kaukolämmön osuus on loivassa nousussa. Kaukolämpö siis porskuttaa kilpailutilanteen muutoksista huolimatta.
B – Biokaasu. Kaukolämmöntuotannossa käytettävä biokaasu on yhteistyössä Gasumin kanssa tuotettua polttoainetta, joka valmistetaan yksinkertaisuudessaan kuopiolaiskotien jätteistä. Kiertotaloutta parhaimmillaan, eikö? Lue lisää.
C – Celcius. Isossa osassa kerrostalokiinteistöistä rappukäytävät ja varastotilat ovat turhan lämpimiä. Lämpötilan alentaminen vain asteellakin toisi taloyhtiölle säästöjä energiakustannuksissa. Lisäksi lämmityksen tarve pienenee, mikä heijastuu voimalaitoksella tarvittavan polttoainemäärän laskuna.
D – Dinosaurus. Oletkin saattanut törmätä ilmapalloja jakaviin ja tanssiviin dinosauruksiimme erilaisissa tapahtumissa Kuopiossa. Dinosaurukset symboloivat Kuopion Energian fossiilittomuustavoitetta. Lue lisää kohdasta F.
E – Empatia on yksi Kuopion Energian kaukolämpöliiketoimintaa ohjaavista arvoista. Se on tekoja yhteisön ja ympäristön hyväksi. Tuemme paikallisia urheiluseuroja sekä lasten ja nuorten urheilua samalla, kun kehitämme energiantuotantoamme kohti vihreää siirtymää.
F – Fossiilivapaa. Kuopion Energia on asettanut tavoitteekseen irtaantua kokonaan fossiilisista polttoaineista vuoteen 2030 mennessä.
G – Gigawattitunti. Kaukolämmön tuotanto vuonna 2022 oli 1036 GWh. Sillä lämmitettiin noin 90 % Kuopion keskeisen kaupunkialueen kodeista ja kiinteistöistä sekä iso osa kiinteistöistä Hiltulanlahdesta Sorsasaloon.
H – Hiilidioksidipäästöt Kuopion Energian lämmöntuotannossa ovat olleet laskussa vuodesta 2010 saakka. Vuoteen 2022 mennessä hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet lähes kolmannekseen vuoden 2010 tasosta. Samaan aikaan kaukolämpöasiakkaiden määrä on ollut kasvussa, ja kasvun ennakoidaan jatkuvan vuoteen 2030 saakka. Kurkista ilmastotiekarttaamme.
I – Ihmisiltä ihmisille. Kuopion Energia -konserni työllistää noin 130 henkilöä, jotka varmistavat päivittäisessä työssään, että kuopiolaisten kodit pysyvät lämpiminä. Pääset tutustumaan voimalaitoksen työntekijöiden arkeen täältä.
J – Jäähdytys. Kuopion Savilahdessa on globaalissakin mittakaavassa edistyksellinen jäähdytysjärjestelmä. Esimerkiksi Kuopion yliopistollisen sairaalan ja Savon ammattikoulun tiloja jäähdytetään päästöttömästi kylmän järviveden avulla. Lue lisää Kallan kylmästä.
K – Kaukon päivää vietetään 3. päivä maaliskuuta. Kuopion Energia on jo pitkään tarjonnut Kaukonpäivän uinnit kuopiolaisille Lippumäen ja Kuntolaakson uimahalleissa. Nähdäänhän taas altailla?
L – Loimu. Vaikka kaukolämpöä tuotetaankin pääasiassa tulen loimussa polttamalla, tulevaisuudessa siintää monta mielenkiintoista vaihtoehtoa lämmöntuotannolle. Kohdasta P selviää, mikä lämmönlähteistä on saanut kansalaisten suosion.
M – Missiomme on pitää lämpötilat sopivina ja sähköt päällä kaikissa olosuhteissa, jotta asiakkaamme voi elää tavallista, huoletonta arkea.
N – Nopea apu. Tiesitkö, että kaukolämmön asiakkaana sinulle kuuluu ympärivuorokautinen varallaolopalvelu? Kaukolämpölaitteiden ongelmatilanteissa annamme hätäensiavun kiinteistösi lämmityksen turvaamiseksi ja autamme etsimään lvi-urakoitsijan vian korjaamiseksi.
O – Ounet on alusta, josta järjestelmänvalvoja (taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, isännöitsijä ja Kuopion Energian asiantuntija) pääsee seuraamaan taloyhtiökiinteistön huonelämpötiloja. Dataa seuraamalla voidaan havaita esimerkiksi mahdolliset huoltotarpeet hyvissä ajoin. Ounet palvelun saat käyttöösi Älykäs lämmönsäätö -palvelun yhteydessä. Lue lisää kohdasta Ä.
P – Pienydinvoiman kannatus lämmönlähteenä on kansalaisten keskuudessa ampaissut hurjaan nousuun. Kuopion Energia on ollut pienydinvoimahankkeiden eturintamassa Suomessa. Lue lisää pienydinvoimaselvityksestä Kuopiossa kehityspäällikkömme Petri Turtiaisen blogista.
Q – Quattro stagioni eli neljä vuodenaikaa on yksi suomalaisten suosikkipizzoista. Tiesitkö, että Kuopiossa kaukolämpö hinnoitellaan vuodenaikojen mukaan. Kaukolämmön energiamaksu on siis eri hintainen jokaisena vuodenaikana. Tutustu hinnastoon täällä.
R – REILU ja REHTI ovat kumpikin Kuopion Energian kaukolämpötuotteita. REILU on yleiskaukolämpö, jonka tuotannossa käytetään puupohjaisia polttoaineita sekä turvetta. REHTI ekokaukolämpö lämmittää kuopiolaisia kiinteistöjä alkuperävarmennetusti uusiutuvilla biopolttoaineilla.
S – SÄÄSTÖ ekokaukolämpö on pienikulutuksisten kiinteistöjen oma tuote, jonka tuotannossa käytetään ainoastaan 100 % uusiutuvia biopolttoaineita. Mikäli kotitaloutesi lämmönkulutus on alle 25 MWh vuodessa, sinun kannattaa vaihtaa lämpötuotteesi SÄÄSTÖ ekokaukolämpöön. Vaihtaminen onnistuu helposti verkkolomakkeen kautta.
T – Tunnusluvut. Kuopion Energia -konsernilla on noin 65 200 sähkönsiirto- ja 6 300 kaukolämpöasiakasta. Vuodessa siirrämme sähköä 600 GWh ja myymme lämpöä 950 GWh. Liikevaihtomme on noin 124 miljoonaa euroa ja teemme sen noin 140 osaajan voimin. Asiakastyytyväisyysindeksi vuonna 2023 oli 4,18 (asteikolla 1–5).
U – Uniikki. Suomalainen kaukolämpö on uniikki ratkaisu ja se kiinnostaa maailmalla. Nyt siitä kaavaillaan malliratkaisua ilmastonmuutoksen torjumiseen globaalisti. Lue lisää.
V – Vihreä. Tiesitkö, että kaukolämpöverkostossa virtaava kuuma vesi värjätään vaarattoman väriaineen avulla vihreäksi? Vihreä väri auttaa havaitsemaan mahdolliset vuotokohdat helpommin.
W – Watti on eräs energiatalouden peruskäsitteistä. Se on tehon mittayksikkö, jota käytetään mittaamaan mekaanista tehoa eli sitä, miten nopeasti esine tuottaa tai kuluttaa energiaa.
X – X-Hypyt. Miten ne liittyvät kaukolämpöön? Katso videolta lasten hauskat vastaukset kysymykseen: Mitä lämpö on?
Y – Yliopisto. Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen kampusrakennukset lämpenevät ekologisesti REHTI ekokaukolämmöllä vuoden 2023 alusta alkaen. Katso videolta, mitä kampuslaiset ovat mieltä muutoksesta.
Z – Zen eli mielenrauha. Vuosi toisensa jälkeen kaukolämmön asiakastyytyväisyystutkimuksissa kiitellyimmiksi ominaisuuksiksi nousevat toimitusvarmuus, luotettavuus ja paikallisuus. Sitähän se on, ’’lämmitystä ilman jännitystä’’, kuten kaukolämpöjohtajamme Reima Lassila leikkisästi toteaa.
Å – Åke Blomqvist käynnisti discotanssikulttuurin Suomessa. Kaukolämpö sen sijaan käynnisti kaupunkien kehittymisen. Kuopiossa kaukolämpö sai alkunsa 60 vuotta sitten.
Ä – Älykäs lämmönsäätö on taloyhtiöille palvelu, jonka avulla voidaan säästää energiakuluissa jopa 10 %. Älykäs tasalämpövahti säätää kiinteistön lämpötilaa esimerkiksi säätilaennusteiden mukaan. Säästöä syntyy erityisesti siitä, kun kiinteistöä ei enää ylilämmitetä. Myös asumismukavuus paranee, kun lämpötilat pysyvät tasaisina. Lue lisää.
Ö – Öljy. Raskaan polttoöljyn käytöstä luovuttiin kaikissa Kuopion Energian lämpökeskuksissa vuoden 2018 alussa. Kevyttä polttoöljyä tarvitaan yhä Haapaniemen voimalaitoksen käynnistyksissä. Sitä käytetään myös lämpölaitoksilla, jotka turvaavat kuopiolaisten lämmön kovilla pakkasilla ja voimalaitoksen vikatilanteissa.
Julkaistu 27.12.2023
Päivitetty 6.5.2024
Essi Heikkilä
Markkinointipäällikkö
Kuopio Energia Oy
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#blogi #energiatehokkuus #kaukolämpö #kuopionenergia #lämmitys
Älykästä lämmönsäätöä – asuinmukavuutta ja säästöä
Kuopion Energia on toteuttanut yhdessä Oumanin kanssa taloyhtiöasiakkaille Kuopiossa älykästä lämmönsäätöä reilun kahden vuoden ajan. Tarjottuja palvelukokonaisuuksia on kaksi: Tasalämpökeskus ja Tasalämpövahti. Tarjoamme palvelulle kulutto...
#kuopionenergia #pääkirjoitus #sentuntee
Valmiina talveen
Tehtävänämme on tarjota asiakkaillemme laadukkaita, kilpailukykyisiä ja luotettavia energia- ja liitännäispalveluja. Pidämme siis sähköt ja lämmöt päällä asiakkaillamme. Omistajallemme tuotamme taloudellista lisäarvoa.
Kuopion kaupungin juhlavuosi alkaa marraskuussa
Kuopion kaupunki täyttää 250 vuotta 17.11.2025 ja juhlavuosi on juuri käynnistynyt. Vuoden mittaisessa juhlassa keskiössä ovat kaupunkilaiset. Kuopion Energian rooli kaupungin turvallisuuden luojana on tärkeä, mutta joskus huomaamaton.