Puuterminaaliverkosto parantaa toimitusvarmuutta entisestään

Puuterminaaliverkosto parantaa toimitusvarmuutta entisestään

14.05.2024

Kuopion Energia on panostanut toimitusvarmuuteen kehittämällä puupolttoaineen hankintaverkostoa. Lähellä sijaitsevien puuterminaalien ja sopivien yhteistyökumppaneiden avulla monimutkaisesta verkostosta saadaan sujuva ja luotettava.

Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan helmikuussa 2022 itänaapuri oli tärkeä kauppakumppani Kuopion Energialle, sillä noin 20 prosenttia energiayhtiön käyttämästä puupolttoaineesta tuotiin rajan takaa. Puuta tuotiin haketettuna voimalaitokselle.

”Nyt ostamme itse puuta rankana ja aliurakoitsijat kuljettavat ja hakettavat sen. Ratkaisu on meille monimutkaisempi, kuin aiempi malli, mutta nyt emme ole riippuvaisia ulkomaankaupasta”, toteaa Kuopion Energian polttoaineiden hankintakoordinaattori Anu Rissanen.

Rissanen kertoo, että nopea siirtymä täysin kotimaiseen polttoaineeseen ei ole ollut aivan helppo. Kehitystyötä tehdään edelleen jatkuvasti.

”Haemme selkeämpää toimintamallia ja kehitämme yhä parempaa toimitusketjua. Olemme pyrkineet myös tekemään entistäkin tarkempaa inventaariota ja seuraamaan puuterminaalien tilannetta. Kun haketta mitataan voimalaitoksella megawattitunteina ja puuterminaaleissa rankapuuta kiintokuutioina, välissä on monta vaihetta, jotka aiheuttavat haasteita varaston hallinnassa”, hän kuvailee.

”Puuterminaalit liitetään osaksi olemassa olevaa polttoainejärjestelmää. Silloin saadaan aina ajantasainen tieto siitä, millaista polttoainetta on missäkin ja kuinka paljon”, hän lisää.

Kuopion Energian Sorsasalon polttoaineterminaali on yksi 27 terminaalista. 
 

Puupolttoaine varastoidaan terminaaleihin

Puuterminaaleilla Rissanen tarkoittaa Kuopion Energian omistamien rankapuiden varastopaikkoja, joita on nyt 27 kappaletta.

“Jos harpilla piirretään kartalle, yhtä terminaalia lukuun ottamatta kaikki terminaalit sijaitsevat 100 kilometrin säteen sisällä voimalaitokselta”, Rissanen sanoo.

Käytännössä terminaalit ovat rakennettuja tasaisia kenttäalueita tai Kuopion Energian omistamia turvesuoalueita, joihin rangat toimitetaan varastoon. Terminaaleissa ne haketetaan ja kuljetetaan sieltä hakkeena polttoon.

Puuterminaalien määrää on lisätty, sillä ne lisäävät lämmön ja sähkön toimitusvarmuutta, kun puupolttoainetta on saatavilla lähellä – tilanteessa kuin tilanteessa.

”Meillä on ollut onni löytää hyviä ja luotettavia yhteistyökumppaneita puukauppaan, logistiikkaan ja haketukseen”, Rissanen hymyilee.

Terminaaliverkosto mahdollistaa tehokkaan toiminnan

Yksi yhteistyökumppaneista on FH Energia, joka on osittain Kuopion Energian omistama tytäryhtiö. Toinen omistaja on puunkorjuuyhtiö Finnharvest Oy. Yritys ostaa puuta maanomistajilta ja hoitaa rangat Kuopion Energian terminaaleihin.

FH Energian toimitusjohtaja Pekka Moilasen mukaan nyt yrityksen toiminnassa on päästy kriisin hoidosta järjestelmällisempään tekemiseen.

”Puukaupat ovat pitkiä prosesseja ja polttoaineen pitää ehtiä kuivua ennen polttoa. Lisäksi Kuopion Energialla puuta kuluu suuria määriä. Viime talvi oli varsinainen koetinkivi, mutta kaupunki pysyi lämpimänä pakkasten yli”, Moilanen sanoo.

Harvennuspuuta hankalista paikoista

Anu Rissanen kertoo, että osa Kuopion Energialla poltettavasta puusta on sahojen sivutuotteita, kuten purua ja kuorta. Se ei kuitenkaan riitä, kun polttoainetta tarvitaan koko Kuopion lämmön tuottamiseen.

FH Energialla toimitaan nuoressa harvennuskypsässä metsässä. Kohteet ovat usein haastavia esimerkiksi pinnanmuodoiltaan. Metsässä saattaa olla myös paljon risukkoa, jossa on hankalaa liikkua.

”Harvennuksessa säästetään elinvoimaisimmat puut ja pienemmät poistetaan. Pyrimme jättämään myös riistatiheikköä ja tekopökkelöitä sekä huomioimaan arvokkaat lehtipuut. Myös esimerkiksi purojen ylitysten välttäminen on ollut arkipäivää jo pitkään” , Pekka Moilanen kertoo.

”Hyvän metsänhoidon suosituksia noudattamalla homma jatkuu. Myös korjuujäljen pitää olla sellainen, että kehdataan tulla takaisinkin.”

 

Teksti: Aino Soutsalmi
Kuvat: Kuopion Energia & FH Energia


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#blogi #energiatehokkuus #kaukolämpö #kuopionenergia #lämmitys  

Älykästä lämmönsäätöä – asuinmukavuutta ja säästöä

Kuopion Energia on toteuttanut yhdessä Oumanin kanssa taloyhtiöasiakkaille Kuopiossa älykästä lämmönsäätöä reilun kahden vuoden ajan. Tarjottuja palvelukokonaisuuksia on kaksi: Tasalämpökeskus ja Tasalämpövahti. Tarjoamme palvelulle kulutto...

#kuopionenergia #pääkirjoitus #sentuntee  

Valmiina talveen

Tehtävänämme on tarjota asiakkaillemme laadukkaita, kilpailukykyisiä ja luotettavia energia- ja liitännäispalveluja. Pidämme siis sähköt ja lämmöt päällä asiakkaillamme. Omistajallemme tuotamme taloudellista lisäarvoa.

#kuopionenergia #sentuntee  

Kuopion kaupungin juhlavuosi alkaa marraskuussa

Kuopion kaupunki täyttää 250 vuotta 17.11.2025 ja juhlavuosi on juuri käynnistynyt. Vuoden mittaisessa juhlassa keskiössä ovat kaupunkilaiset. Kuopion Energian rooli kaupungin turvallisuuden luojana on tärkeä, mutta joskus huomaamaton.

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #blogi #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #häiriöviestipalvelu #ilmastointi #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kesämökki #kotona #kuopionenergia #lämmitys #lämpö #osaaminen #pientuotanto #pääkirjoitus #rakentaminen #sentuntee #sähkö #sähköauto #sähköinen liikenne #sähkönsäästö #sähköpula #sähköverkko #toimitusvarmuus #Tuhkanhyötykäyttö #tulevaisuus #turvallisuus #työ #vapaalla #ympäristö