Tutustumassa energia-alan moniin eri ammatteihin

Tutustumassa energia-alan moniin eri ammatteihin

05.07.2024

Olen Emma Lång ja jatkan syksyllä opiskelujani lukiossa. Olen päässyt kahden viikon ajan tutustumaan monipuolisesti energia-alaan Kuopion Energian Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelujakson aikana.

Kiinnostuin hakemaan tutustumisjaksolle koulun ilmoituksesta. Hain paikkaa työkokemuksen kartuttamiseksi sekä mahdollisuutena saada lukio-opintojen rinnalle käytännön kokemusta. Tykkään luonnontieteistä ja ajattelin tutustumisjakson hyvänä mahdollisuutena saada konkreettista kokemusta esimerkiksi fysiikan opintojen ohelle.

Kuopion Energian ja Savon Voiman yhdessä toteuttama tutustumisjakso on ollut silmiä avaava ja kokemusrikas. Tutustumisjakso oli minulle positiivinen kokemus ja oli hienoa nähdä, kuinka monipuolisesti lyhyenkin jakson aikana pääsin tutustumaan aina asiakaspalvelusta kaukolämpötyömaalle saakka. Vaikka tutustumisjaksolla suurimman osan ajasta tutustuin ja seurasin eri energia-alan työntekijöiden työtä, oli mukavaa, että sain myös itse tehdä töitä ja osallistua erilaisiin työtehtäviin.

Tutustumisjakson aikana pääsin tutustumaan muun muassa vesivoimalaan Juankoskella, sähköautomaatioon Haapaniemen voimalaitoksella ja erilaisiin työmaihin sähkö- ja kaukolämpöverkostoilla. Jakson aikana tutustuin moneen työntekijään ja oli mielenkiintoista nähdä, kuinka monelta eri koulutusalalta energia-ala työllistää ihmisiä. Mukavaa oli myös huomata, kuinka työyhteisössä harjoittelijat otettiin todella hyvin vastaan ja työntekijät olivat ystävällisiä ja kaikkien kanssa oli mukava työskennellä.

Tutustumisjakso oli kaikin puolin positiivinen kokemus ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia energia-alaa kohtaan, enkä ole koskaan ajatellut sen kiinnostavan minua. Jakson aikana yllätyin, kuinka paljon erilaisia töitä energia-ala tarjoaa sekä aion pitää sen tulevaisuudessa mielessäni!


 

Emma Lång
Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelija
Lukiolainen


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#blogi #kuopionenergia #sentuntee  

Jäähdytys helpottaa helteellä - täysin uusiutuvasti ja todennetusti

Tänäkin kesänä lämpimiä päiviä on riittänyt ja jäähdytystä on joko kaivattu tai kiitelty. Jäähdytystuotteillamme on alkuperätakuut, eli ympäristösertifikaatit, merkkinä uusiutuvasta energiasta, joten jäähdytyksemme käyttö ei kuormita lisää ...

#blogi #kuopionenergia #sentuntee #työ  

Tutustumassa energia-alan moniin eri ammatteihin

Olen Emma Lång ja jatkan syksyllä opiskelujani lukiossa. Olen päässyt kahden viikon ajan tutustumaan monipuolisesti energia-alaan Kuopion Energian Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelujakson aikana.

#blogi #kuopionenergia #sentuntee #työ  

Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelusta kipinä energia-alalle

Olen Elmo Eskelinen, lukion ensimmäisen vuoden opiskelija. Kesäkuun aikana olen ollut mukana Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelussa Kuopion Energialla. Harjoittelun aikana olemme päässeet tutustumaan monipuolisesti energia-alaan ja Ku...

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #blogi #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #häiriöviestipalvelu #ilmastointi #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kesämökki #kotona #kuopionenergia #lämmitys #lämpö #osaaminen #pientuotanto #pääkirjoitus #rakentaminen #sentuntee #sähkö #sähköauto #sähköinen liikenne #sähkönsäästö #sähköpula #sähköverkko #toimitusvarmuus #Tuhkanhyötykäyttö #tulevaisuus #turvallisuus #työ #vapaalla #ympäristö